" Kun ajattelee tarkemmin, se on kuin nuorallakävelyä.

Elämä on ilmaan viritetty naru, jolla ihmiset tasapainottelevat. Toisessa päässä on syntymä. Siinä jokainen joutuu nousemaan nuoralle koettamaan onneaan, vaikka ei edes haluaisi.

Jokaisella ihmisellä on oma keinonsa pysytellä putoamasta. Joku juoksee niin lujaa kuin pystyy, jotta ei edes ehtisi pelätä jos sattuisi horjahtamaan. Toinen on sen sijaan niin hidas, että on jäänyt jälkeen heti alkutaipaleella ja katselee vastedes muita takaapäin. Kolmas ryömii hankalasti eteenpäin, kädet puristettuna köyden ympärille.

Kaikki tietävät, että pudota ei saa. Nuorallatanssija ei kaadu koskaan. Se on itsestäänselvyys, sanaton sääntö, joka on jokaisella veressä. Ne jotka yrityksessään epäonnistuvat, katoavat jonnekin alas, eikä kukaan jäljellejääneistä tiedä, mikä heitä odottaa. Siellä jossain ovat vastasyntyneet ja pikkulapset, nuoret neidot jotka menivät liian vähin vaattein pakkaseen, nuorukaiset jotka tahtoivat hurmata heidät uroteoillaan, tuoreet äidit, merille kadonneet, ahjonsa ääreen tuupertuneet työmiehet, taistelussa kaatuneet soturit ja itsemurhan tehneet.

Aluksi siellä ovat he. Mutta ajan mittaan, mitä pidemmälle loputkin ihmiset ehtivät nuorallaan, sitä kapeammaksi ja riutuneemmaksi se käy. Ja niin kuihtuvat nuorallatanssijatkin. He vanhentuvat: hiukset harmaantuvat ja silmät samentuvat, aika kaivertaa ihoon juoviaan ja askel käy haparoivammaksi. Lopulta he kaikki yksitellen sairastuvat silkasta heikkoudestaan ja astuvat viimeisen kerran ohi nuorasta.

Jokainen putoaa kerran. Alhaalla odottaa kuolema, se tiedetään. "