Hei kaikille, minulla menee hyvin. ;) Toukokuu on ohi ja kesäkuukin kohta, ja sanon vaan, että mukavasti peruskoulun päättäminen sujui. No problemo. Pääsinkin jo kotipaikkakuntani lukioon, ja syksyllä suunnistan sinne. Meidän kaveripiirin hajaantuminen aiheuttaa lähinnä "O___O"-tunteen, mutta laitetaan sormet ristiin että muistetaan pitää yhteyttä. Joka tapauksessa, ylä-aste oli tähän astisen elämäni parasta aikaa. :) Nuoret muka masentuneita, hah.

Loma on ihanaa aikaa, varsinkin nyt kun lämpeni. Olin seurakunnan varhaisnuorten leirillä isosena, fantsua oli, näillä näkyvin uudelleenhakemiseen ei olisi mtn estettä, mutta eletään hetkessä. Tehtiin porukoiden kanssa myös viikon reissu mummolaan, jossa kyllä kuolin. Mutta jee, Jukupark pelastaa päivän. En ole varmaan koskaan nähnyt niin paljon puolialastomia ihmisiä. :'D Nyt pitäisi opetella vuorosanoja näytelmään, käydä uimassa niin monta kertaa kun ehtii ja ostaa lukiokirjoja. Onneksi osan saa siskolta.

Sarjakuvaa ei ole nyt, mutta pian. Ajattelin alkaa julkaista erästä juttuani täällä, sivu tahi kaksi kerrallaan, let's see. Testaustahan se vain on, kokeilen tekniikoita ja möhlin. Mutta kerranhan sitä eletään, lol.

Ihanaa kesää kaikille. Seeya. ~

1246223520_img-d41d8cd98f00b204e9800998e