Huh?

Joku saattaa nyt ihmetellä, että mitä ihmettä se Apa sekoilee.. vuosi 2008:han on jyrännyt jo hyvän matkaa eteenpäin, ja Nevermind on viettänyt hiljaiseloa koko sen ajan. Rikkoutui melkein viime vuoden uudenvuodenlupaukseni, kirjoittaa päiväkirjaani&blogiini joka kuukausi. Päätin kuitenkin ryhdistäytyä ja kirjoittaa. Täällä olen.

En keksinyt tälle vuodelle mitään lupausta - en pientä, en isoa, että uutta enkä vanhaa. Kenties voisin luvata tekeväni Nipan kanssa yhden projektin loppuun(VALA), se kuulostaa aika iisiltä. Mitäs luulette? Eiköhän se onnistu. Olkoon tuo siis uudenvuodenlupaukseni. 

Väsyttää. *huokaus* Kuukausi on ollut rankka. Kouluun palautuminen on ollut rankkaa. Sain tänään tehtyä englanninkokeen, eilen äidinkielen ja viimeviikolla ruotsin. Tuskaa on. Tuntuu, että revitään moneen suuntaan. Ilmaisutaidossa on sentään ollut varjoteatteria, joka on ollut ihan muksaa.

Ai niin! Ihailkaa minua, Apa93:a.. olen 15 vuotta! Uskomatonta, tältä se siis tuntuu. Suuri osa ennen minulta kielletyistä elokuvista on nyt sallittuja, vaikka eivät ne K-merkinnät minua ennenkään ole estäneet.. kumminkin, tuntuu hienolta. Kaverit järjestivät hauskat partyt 19. päivä, kokoonnuimme Katchille(ensimmäistä kertaa koskaan), söimme(neljä pilliä!), lauloimme(sing staaar..), pelasimme(buzz!) ja sekoilimme. Niillä oli banjo. On kivaa, että kaverit jaksavat värkkäillä tuollaista, vaikka olinkin vaivaantunut, oli silti kiva fiilis. Tuollaisia pitää tehdä kaikille..!

Sitten otsikon viittaamaan tilastotietoon. Nevermindissa on tähän mennessä käynyt peräti 1045 käyttäjää! Jumalattoman paljon, voiko tämä olla totta? Yksikään sivuistani ei ole kerännyt noin paljon. En oikein usko, että kaverit ovat yksinään noin paljon blogissa seikkailleet. Nevermind alias aikaisemmin Nekonurkkaus avautui 9.12.2006, eli se on ollut pystyssä 418 päivää. Jos kaikki käyttäjät jaettaisiin noille neljällesadallakahdeksalletoista päivälle, blogissa vierailisi käyttäjä keskimäärin 2,5 päivän välein. Sekin kuulostaa uskomattomalta. Kirjoitan niin harvoin, ja silti jotkut käyvät täällä säännöllisesti?! Kiitos kaikille lukijoilleni, tämä on ainutlaatuinen tapaus Apalle. Nevermind on yli kaksi vuotta!

1249983.jpg

~Apa