Hilipatsuipat..!

Heipä hei karvapallot. Huomasin tuossa aamulla ennen kouluun lähtöä, että voi elämä: en ole kirjoittanut koko marraskuuna Nevermindiin, ja nyt on VIIMEINEN PÄIVÄ! Eli ei kun tuumasta toimeen.

Viime aikoina on tapahtunut yllättävän paljon. Ensimmäiseksi, nostaisin pöydälle marraskuun ensimmäisen viikonlopun. Kolmas päivä satoi lunta, oikein vino pino pehmeitä lumihiutaleita, mitä ne nyt sulivat pois alkuviikosta. Ensilumi on silti koettu, suostuin menemään jopa ulos pikkuveikan kanssa. "Kivaa" oli.

Keskiviikkona seitsemäs päivä marraskuuta meillä oli paikallispoliitikkojen luento ja kyselytunti kuntaliitoksesta(joka ei näillä näkymin sitten toteutunutkaan. Sigh). Unettavan tylsää, ja pari kertaa liikunnanopettajan huomattua puheskelumme olin jo ongelmissa. Kaikenlisäksi tekniikka temppuili. Kaverit vitsailivat, että eikös olisi siistiä, jos tänne ryntäisi jotain terroristeja ja ne kaappaisi meidät?

Silloin en vielä tiennyt mitään.

Tultuani koulusta telkkarissa pyöri kuitenkin jo vinhaa vauhtia Jokelan ampumasurman tapahtumat. Näin jälkikäteen tunnelmista on vaikea kirjoittaa, sillä olin aika sekavassa tilassa.. sellainen unelias. Tekstailin Nipalle, vaihdoin tietoja kohtauksen tilanteesta(eri uutiset antoivat esimerkiksi hyvin eri kuvan tapahtuneesta) ja siinä se. Tullessani torstaiaamuna risteykseen odottamaan kavereita, tuntui tyhjältä ja oli aluksi hirveän hankala puhua.. Mutta pikkuhiljaa juttua alkoi suorastaan ryöpytä. Jostain syystä en osannut samaistua uhrien ja surevien asemaan, vaan enemmän minua kiinnosti itse ampuja. En koe häntä niin kauhean mielenvikaisena ihmisenä, joka on aika vaarallinen mielipide.

Pariin viikkoon ei sitten tapahtunutkaan mitään. Hyvin tavanomaista retostelua yms. 47 viikolla koeviikko alkoi painaa, ja tähän mennessä olemme suoriutuneet äidinkielen kielenhuollon, fysiikan, uskonnon ja matematiikan kokeista. Numerot ovat olleet joko yllättävän hyviä tai kohtuullisia. Osa testeistä on vielä tarkastuksessa.

Btw, kävin kampaajalla eilen. Sitä perinteistä: hiusten siistimistä ja lyhentelyä, koko värjäys lämpimän vaalealla. Tykkään.

Sitten pääsemmekin tähän päivään. Lähdimme Hena, Nipa ja minä kohti koulua tavallisissa merkeissä. Päästyämme Siwan kohdalle Nipa äkkäsi kuitenkin jotain hangessa: Samsungin kiiltävän hopea(naarmuinen mutta uusi) kännykkä! Olimme hieman hämmentyneitä ja ennen kaikkea ristiriitaisissa tunnelmissa. Nipa olisi halunnut heittää kännyn mäkeen, Henna selailla soittolistaa ja etsiä puhelimen omistajan tuttuja ja minä penkoa yleisesti kännykkää. Joo, tiedän, vastuutonta. Sitten Nipa keksi, että voisimmehan aina viedä puhelimen poliisilaitokselle. Se kuulosti hyvältä! Seikkailua arkeen. Niinpä marsimme(vähemmän rohkeasti) kuntamme poliisiasemalle ja hetken odottelun jälkeen saimme tyrkättyä kännykän "poliisisedälle". Tyyppi(karmea vaalea villapaita, muuten) kirjoitti lomakkeen, jolla Nipa sai luvan myöhästyä koulusta, jos vaikka koulumatka kännykkärupeaman jälkeen venähtäisi pitkäksi. Minä ja Hena tyydyimme hymyilemään vaivaantuneina, miten me sitten selittäisimme myöhästymisen. Onneksi lopulta saavuimme ajoissa ylä-koululle.

Ensimmäisellä tunnilla oli reissu adventtikirkkoon. Perinteisiä virsiä, rukoilua ja puhetta. Yllätyin, miten vähän minua esim. papin puhe kiinnosti. Jokainen lause tuntui mielessäni korumaiselta tai teennäiseltä. Näinkö synkkä minä olen? Tunti kului tylsistyneenä torkkuen. Ja penkit olivat kovia, like always.

Ruokana oli luumukiisseliä, kaurapuuroa ja ruisleipiä kinkulla. Yumm. Viimeisellä tunnilla pelasin fysiikassa VOITTO KOTIIN-peliä, koko koulun suosikkia. Pelissä yksinkertaisesti nostetaan yksi kortti, ja piirretään taululle/esitetään sana, jonka oma joukkue yrittää arvata. Toinen joukkue oli nimeltään "Sara", me olimme "-->". Upeaa. Pääsimme hurjalla loppukirillä tasoihin.

Palataan mallikansalaisuuteen. Nipalle oli yrittänyt kolme kertaa soittaa mystinen tyyppi, jota epäilimme puhelinmyyjäksi. Kun Nipa lopulta soitti numeroon, se paljastui samaiseksi poliisiksi aamulla, joka oli ottanut talteen löytämämme puhelimen. Kännykän omistaja oli löytynyt, ja Nipalle oli tiedossa kymmenen euron löytöpalkkio. Haettuamme sen poliisilaitokselta(ja revettyämme tuhat kertaa) juhlistimme päivän hyvää tekoa ostamalla karkkipussin ja muumilimsan Siwasta(pidimme sekunnin sadasosan pituisen hiljaisen hetken kadonneen ja nyt myös löytyneen puhelin muistoksi). Loppumatka sujuikin sitten naurusta hoiperrellen ja maistellen.

Kaikki olivat sitä mieltä, että päivä oli harvinaisen mainio ja hieno. Se ei päättynyt kuitenkaan vielä siihen.. Kuudelta alkoi liikuntahallilla "maailman kuuluisimman rock-bändin" kls.:n keikka, johon sisältyi myös tyttöbändi Punaisen Langan soitto, miimikkoja ja haastattelu riparikesästä. Kyseessä oli siis hengellinen tapahtuma, riparikonsertti uusien leiriläisten aloituskohtaaminen. Saimme leimapahvit jotka pitäisi pitää tallessa, sekä palautimme leirilomakkeet. Omani oli nidottu Henan kanssa samaan. Yritän leirille numero kolme..!

Tunnelma oli hyvä, mitä nyt kls.:ssä on se huono puoli, että liika kuunteleminen kuorii parhaimman maun pois. Musiikki oli tietysti hyvää, ja esiintyminen upeaa. Valot saivat kiitosta. Viime vuotisen keikan jälkeen tämä oli mannaa.

Huhhei. Enempää en jaksa kirjoittaa, väsyttää niiin hirveästi.. Ja pitäisi vielä roolipelitkin katsoa. Adios!

~Apa